Kentänhoidon terveiset

Kausi 2022 on jo pitkällä ja se on ollut todella haastava kentällämme ennätysvaikean talven jälkeen. Vaikka viheriöt ovat jo mukavassa pelikunnossa, niin on meillä vielä rutkasti töitä kaikilla osa-alueilla. Ohessa tilannekatsaus kentänhoitajien silmin niin menneestä kuin tulevastakin.

Viheriöt:
Menetimme talvella ison osan viheriöistä jääpoltteelle kaikista talven toimenpiteistä huolimatta ja kevään kylvöt eivät nousseet toivomalla tavalla. Syynä huonoon kylvömenestykseen oli haasteet kastelujärjestelmän routavaurioiden korjaamisen kanssa sekä toki myös poikkeuksellisen kylmä kevät. Viheriöt ottivat isoja askelia eteenpäin lämmön tullessa sekä päästyämme normaaliin kastelurytmiin. Kehitystä tapahtuu koko ajan.

Viime viikolla teimme Punaisen kentän viheriöille pystyleikkuun, ilmastuksen ja hiekoituksen, jonka yhteydessä heikoimmat viheriöt kylvettiin vielä kertaalleen.
Molempien kenttien viheriöillä jatkuu heikkojen alueiden paikkokylvöt, jotta saamme viheriöille hyvän viherpeittävyyden niin peliä kuin hyvää talvehtimistakin silmällä pitäen.

Väylät:
Suuri osa väylistä koki isoja vaurioita talven aikana ja jääpolte tappoi suuren osan väylillä olleesta heinästä.

Isoin haaste tällä hetkellä on väylille vuosien saatossa suurien lannoitemäärien myötä kertynyt paksu kuitu, missä siemenen on vaikea, ellei mahdoton lähteä itämään. Kuitu kuivuu helposti ja tämä ongelma oli myös kauden 2021 pitkien hellejaksojen aikana. Priorisoimme tuolloin viheriökasteluita ja rajallinen vesimäärä ei mahdollistanut väylien kuidun kosteana pitoa ja sen aiheuttamat vauriot näkyvät osittain vieläkin.
Kuitumäärän vähentäminen ja hallinta on monivuotinen projekti, jonka aloitimme viime kaudella muun muassa holkittamalla ja tapittamalla väyliä. Tämän lisäksi mustan kentän väyliä on hiekoitettu, jotta kuidun hajoaminen lähtisi nopeammin käyntiin.

Tällä viikolla olemme aloittaneet väylien pystyleikkuun, millä saadaan kuitukerrosta ilmavammaksi ja täten paremman mahdollisuuden onnistuneille kylvöille. Pystyleikkuun perään väylät ilmastetaan ja kylvetään. Uudet kylvöt tehdään kevään jälkeen vasta nyt, koska helteiden aikana kylvöjä on turha tehdä paksuun kuitukerrokseen.

Rangen lyöntipaikka:
Lyöntipaikka pidetään vielä suljettuna kaksi viikkoa sitten tehtyjen kylvöjen vuoksi. Lyöntipaikka kuoli täysin jääpoltteesta johtuen ja keväällä teimme heti pystyleikkuun, kylvöt ja hiekoituksen lyöntipaikalle. Tämä ei tuottanut suuria tuloksia kastelujärjestelmän rikkoutumisen ja rajallisen kastelun takia. Nyt näkyvissä on selkeää kehitystä ja pidämme lyöntipaikan vielä suljettuna ja täten saamme turvattua laadukkaan lyöntipinnan jatkossa.

Lyöntipaikat matoilta on normaalisti käytössä sekä lähipeliharjoittelupaikka.

Teemme kovasti töitä kentän parempaan kuntoon saattamiseksi ja parhaan mahdollisen talvehtimisen takaamiseksi. Kauteen on mahtunut paljon vastoinkäymisiä ja haasteita, mutta tiedämme, että opimme niistä kaikista lisää ja että suunta on vain parempaan päin.

Parasta loppukautta kaikille pelaajille, kiitos palauutteesta, tsempistä ja ymmärryksestä jota olemme teiltä saaneet!

Terveisin
Hills By GoGolfin kenttähenkilökunta