Viime kesänä hillsidelaiset tekivät puheenjohtaja Pirjo Sianoja-Laineen johdolla onnistuneen tutustumismatkan Golfstarin kentille Tukholman ympäristöön. Sen innoittamana tälle kesälle on varattu kaksi matkaa Tukholmaan. Ensimmäinen niistä tehtiin 8.-12.6. Yhteistyökumppanina on tälläkin kertaa Nummelan matkatoimisto ja kuskina Kivistön Auton Erkki.
Matkasimme Turun kautta Tukholmaan, jossa tukikohtamme oli Scandic Täby. Huoneet olivat hyvät ja ilmastoidut, aamiainen monipuolinen ja ruoka muutenkin hyvää.
Hotellissa majoittui myös samaan aikaa läheisellä Ullna Golf & Country Clubilla pelatun Volvo Car Scandinavian Mixed -kilpailun osanottajia ja toimitsijoita. Ilmassa oli siis suuren urheilujuhlan tuntua.
Tällä kertaa pelasimme Kungsängenin Queen’s Coursen, Brollstan ja viime kerrasta tutun Lindö Dalin kentän.
Helpoksi ilmeisesti lyhyytensä vuoksi rankattu Queen’s Course ei matkalaisilta juuri kehuja saanut. Opastauluja saati Strokesaveria ei ollut ja golfarit joutuivat lyömään sokkoina kapeille ja suuntaan jos toiseen viettäville väylille ja viheriöille. Griinit olivat kaikki korotettuja ja liukkaita. Toisella pelikerralla kenttä voisi jo "aueta" paremmin.
Lauantain areenalla Brollstan kentällä sen sijaan oli avaruutta ja pallo vieri kivasti kuivilla väylillä. Tulosta verottivat sielläkin korotetut liukkaat griinit ja lukuisat vesiesteet.
Viime vuodesta tutulla Lindö Golfin Dal-kentällä jatkui sunnuntaina sama meno. Joku arveli, että ruotsalaiset ovat niin paljon suomalaisia parempia golfissa nimenomaan kenttiensä vaikeiden griinien vuoksi; ne vaativat tarkkoja lähestymislyöntejä ja taitavaa puttaamista. Palvelu Lindön klubilla oli kohentunut ja nyt oli tarjolla jo 3,5-prosenttista olutta. Sitä ei kuitenkaan liiemmälti ehditty nautiskella, koska piti kiirehtiä lähtösatamaan.
Viime vuoden ankean aamuherätyksen välttääksemme palasimme Tukholmasta Helsinkiin. Laivalla söimme kaikessa rauhassa yhteisen illallisen Tukholman saariston viehättävistä maisemista nauttien. Sen jälkeen golfarit pääsivät loppuverryttelemään ja jotkut myös esittelemään laulu- ja tanssitaitojaan.
Uusi konsepti tarjosi myös ainakin hyväunisille mahdollisuuden kunnon yöuniin ja rauhassa nautittuun aamiaiseen laivan lipuessa tyynessä kelissä kohti kotisatamaa.
Sää oli jälleen koko matkan ajan ihanteellinen, aurinko paistoi täydeltä terältä ja tuuli vilvoitti sopivasti. Ja, mikä tärkeintä, golfareilla oli hauskaa! Kyllä seurassa on kiva pelata ulkomaillakin!
Kisojakin pelattiin joka päivä, kilpailujohtajana Pekka Laine. Koko Golfstar-kiertueen kuningattereksi kruunattiin pistebogey-kisassa Merja L. Lyöntipelissä paras oli Sami K. Osakilpailuvoittajia olivat Merja L, Jukka P, Riikka V, Mauri V ja Sami K. Birdie-kisan voitti Vellu R. Ja viimeisen päivän joukkuekisassa miehet olivat tällä kertaa reilusti naisia parempia.
Kesän toinen matka tehdään 27.-31.7. Muutama paikka on vielä vapaana. Jos kiinnostuit, laita pikaisesti viestiä pirjo.sianoja@gmail.com.