Kysymyksiä & vastauksia

Voit olla myös suoraan yhteydessä meihin mieltäsi askarruttavissa asioissa:

|hills@gogolf.fi

Tietoa tulevasta

Mitä tapahtuu Hills Golfissa?

Paljonkin. Nimi muuttui Hill Side Golfista Hills by GoGolfiksi. Uuden omistajan myötä rakennetaan uutta alkua ja haluamme nimeä myöden tuoda uutta ilmettä koko Hillsin alueelle.

Kenttää operoi GoGolf pitkällä vuokrasopimuksella. Lähtökohtana on jatkaa Hill Siden seuran kanssa yhteistyötä ja tänäkin vuonna järjestetään monia vanhoja tuttuja ja uusiakin tapahtumia.

Kenttä jatkaa 36-reikäisenä ja Piccolokin tulee jatkamaan vanhassa muodossaan.

Mitä tapahtuu klubille?

Klubitalon alakertaan tehdään kattava remontti kevään 2021 aikana. Lisäksi ravintolatoiminta kehittyy ja tiloja muunnetaan toimintaan soveltuvammiksi. Tämän kaiken lisäksi terassialuetta laajennetaan kevään 2021 aikana.

Kentät?

Jatketaan kuin ennenkin. Joitakin korjauskohtia olemme tunnistaneet, mutta kenttä jatkaa samassa koossa kuin aiemmin. Kentänhoidon kalustoa uusitaan merkittävästi ja kenttien opasteita tullaan päivittämään sekä taukokioskilla tehdään pientä uudistusta.

Harjoitusalueet?

Range ja muut harjoitusalueet tulevat jatkamaan perinteisesti nykyisessä muodossaan. Suunnittelemme lyöntikatosta ja rangepallot uusitaan kaudelle 2021 Targetteja tulee, pidemmällä aikavälillä teemme myös muita kehitystoimenpiteitä.


Palvelutietoa

Kuka vastaa golfopetuksesta?

Päävastuun ottaa GoGolfin oma Valmennustiimi, joka tulee esittelemään palvelunsa tulevan kevään aikana!

Onko ensi kesänä klubikisoja?

Kyllä on, lisää kisoja ja tapahtumia siis luvassa!

Järjestetäänkö ammattilaiskilpailuita?

Tulossa on. Kaksi loistavaa kenttää mahdollistavat ammattilaisille suunnatut kilpailut myös tällä kaudella!

Kuka on ravintoloitsija 2021?

Teemoitettu ravintola avaa ovensa keväällä 2021. Operoimme ravintolan itse, apuna meillä on mm. Pickalan ravintoloitsijana tunnettu Sebastian Kuhlefelt, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä myös muissa paikoissamme.