Päivä pitenee

Tammikuu on puolivälissä. Päivä on pidentynyt aamun puolelta 16 ja illasta 25 minuuttia. Talvet ovat erilaisia. Vuosi sitten saimme tammikuussa aikamoisen lumiannoksen. Tänä vuonna sellaiste ei ole vielä tullut. Meteorologit ovat esittäneet arvioita siitä, että kevät tulisi tänä vuonna aikaisessa. Mene ja tiedä.

Muistissani on vielä hyvin 80-luvun loppupuolen säät, jolloin oli useampi vähäluminen talvi. Toisinaan tosin juhannuksena oli puolestaan kylmää – muistan joskus byggalla saaneeni kesäkuun alussa pari hiutalettakin. Ei niin, että silloin lumi maahan olisi jäänyt. Suomen ja toki koko maailmankin säähän vaikuttavat merkittävästi suihkuvirtaukset ylemmissä ilmakehän kerroksissa. Toisinaan virtaus mutkailee tänne pohjolaankin ja saamme föhn tuulen kaltaisen suojasään, joka on nyt ollut pari päivää valitseva keli.

Entä mitä tämä tarkoittaa golfkentän kannalta. Se, että talvi alkoi maan jäätymisellä lienee hyvä asia. Lumen vähyys on ehkä vastaavasti kehno juttu. Ikävin vaiva on se, jos lumi sulaa ja sen jälkeen jäätyy tiukaksi jääksi viheriön pintaan. Se on huono juttu. Jääpoltteen vaara kasvaa. Ruohon korsien olosuhteet heikkenevät, kun jään alla ei ole happea. Toivotaan, että tältä ilmiötä tänä keväänä vältyttäisi. Jääpolttee tuhoja on vaike vastustaa. Toisinaan loskaa poistetaan silloin kun se on vielä sulaa tai jäätä rikotaan hapettomuuden estämisekis. Mitkä keinot Mikellä on käytössä tänä keväänä ja kuinka kevääseen selviämme, sen aika näyttää.