Puolikuuta peipposesta

Kuva Valleyn 13 purosta, jossa jo vesi virtaa, vaikka väylällä on vielä aika lujasti lunta.

Tänään oli klubilla infopalaveri tulevasta kaudesta. Kaikki muu tuntuu olevan oikein hyvin kohdallaan, paitsi lumen määrä kentillä. Kenttämestarimme Mikke kertoi, että kun jokunen viikko sitten viheriöiltä lumilingolla lumet poistettiin, niin sitä oli melkein joka paikassa ainakin parikymmentäsenttiä, mutta paksuimmillaan jopa 80 senttiä. Aikalailla.

Kevät kuitenkin on jo hyvää vauhtia tulossa. Siitä varmemmaksi vakuudeksi palaverin aikana oli Vanjärveen tuntumaan tullut ainakin 100 hanhea lisää muuttomatkallaan pohjoiseen. Joutseniakin oli varmasti toistasataa. Ja mikä parasta – tänään on kuultu jo peipposen laulu. Seurannassa olevista kevään merkeistä peipposen lisäksi on kuulto mustarasta ja kiuru sekä nähty leskenlehti. 4/10.

Korjatun ennusteen mukaan olisi vielä 25 yötä nukuttava, ennen kuin pääsemme kentälle palloa lennättämään.