Taitojen kehittymisen mittaaminen

Golfaria – ainakin osaa meistä – kiinnostaa pelitaitojen kehittyminen. Kuten kovin hyvin tiedämme, päivät vaihtelevat. Joskus drivet toimivat kuin unelma, toisinaan pitkät raudat ja joskus lyhyet raudat. Olen kuullut kerrottavan, että myös hyvä puttipäivä on mahdollinen. Lisäksi on bunkkerilyönnit ja lyhyet chipit tai pitchit. Mikä milloinkin. Melkein aina on niin, että muutama tuon listan ryhmistä on hyvässä iskussa ja joku toinen sakkaa.

Oma kokemukseni, joka perustuu muistikuviin, on sellainen, että melkein joka kausi on kierros tai enintään kaksi, jolloin kaikki toimii. Tällaiselle kierrokselle on joissain piireissä annettu leikkisäksi nimeksi horjahdus. Kyse on ehkä siitä, että tähdet ovat oikeassa asennossa, tai olet sattumalta ravinnut itsesi optimaalisesti kierrosta varten tai sinulla on muuten vaan niin hyvä fiilis, että golfikin sujuu kuin leikki. Hyvän kierroksen päätteeksi voi syntyä harhakuva, että golfhan on ihan helppoa. Kokemus on osoittanut, että ainakaan ihan täysin tämä ei pidä paikkaansa.

Uusi tasoitusjärjestelmä toimii mielestäni hyvänä kehityksen mittarina – tai ainakin se mittaa kauden aikaisia pelin muutoksia. Kun tänään pelasin viimeisen kierroksen Valleyllä tälle kaudelle niin tulin verranneeksi kauden ensimmäiseen kierrokseen samalla kentällä. Huhtikuun 7. päivä score on 96 ja tänään noin 7,5 kuukautta myöhemmin lyöntejä kertyi 92. Hienoa, että vielä jäi parannettavaa.

Voin myös kertoa, että tylsääkään ei tänään ollut. Vaikka aamusella lämpöä oli vain 4 astetta, niin kylmä ei tullut ollenkaan. Kolmen ryhmässä kiersimme Valleyn aika tarkkaan kolmessa tunnissa 10 minuutissa. Vain kerran jouduin etsimään pitkään heinään harhautunutta palloani (väylä 18 vasemmalla sivulla). Päivän saimme kaikki pelastettua eli PARit tehtyä. Kenttä oli märkä, mutta itse joudun käyttämään tilapäisen veden sääntöä vain kolme kertaa. Viheriöt ovat pääsemässä talvilevolle erinomaisen hienossa kunnossa.

Suuret kiitokset kaudesta niin kenttähenkilöstölle kuin cädäriin ja keittiöön. Ja tietenkin myös meille kaikille. Hillin hyvä henki on meidän kaikkien yhteinen asia ja sitä olemme mielestäni hoitaneet oikein hienosti. Jatketaan samaan malliin taas ensi kaudella.

Ennusteen mukaan ensi kauden alkuun on enää 138 yötä nukuttavana.

PS
Talvi on aika hyvää aikaa vaikka harjoitteluun sisätiloissa harjoitushalleissa.