Tammikuu on takana
Saatiin aimo annos uutta lunta. Mitäköhän lumentulo tarkoittaa kentällä. No ainakin sitä, että sen sulamiseen menee oma aikansa. Hankalin talvisää golfkentän kannalta on lämpötilan vaihtelu nollan molemmin puolin. Erityisesti vaivaa sekä puuhaa ja juoksentelua aiheutuu siitä, kun lumi sulaa ja jäätyy viheriölle. Jos jää on yhtenäinen, niin ruohonkorret saavat huonosti happea. Itse kullekin hapeton tilan on hankala niin myös viheriölle.
Jonkin verran sietokykyyn vaikuttaa se, mitä lajiketta viheriöllä kasvaa. Niin tai näin joka tapauksessa kenttä ei nuku ruususen unta talvellakaan. Luotettavalta taholta saamani tiedon mukaan kentällä on oltu hommissa mahdollisia talvivaurioita ehkäisemässä tammikuussakin.
—
Nyt on hyvä hetki aloittaa talviharjoittelu, jos sellainen puuhailu mielenmaisemaan sopii. Halleja on useita ja lisäksi joitakin pienempien toimijoiden lyöntipaikkoja. Tiedän toki senkin, että hienoja systeemejä on viriteltynä joissain autotalleissa/varastoissakin. Hyvä niin. Tuntuma säilyy. Syksyisen ennusteeni mukaan kentän aukeamiseen on enää 67 yötä. Se on hiukan yli yhdeksän viikkoa. Saman verran aikaa on kulunut siitä, kun oli enää tasan kuukausi jouluun. Kyseessä on siis varsin lyhyt odotus. Mieli kyllä jo aikalailla kentälle halajaisi.