Elina Ulpovaara ja Petri Korhonen ovat seuran mestarit

Vasemmalta Teppo, Petri ja Aleksi.


​​​​​​​Seuran lyöntipelimestaruuksista pelattiin 20.-21.8. Ilma oli kesäisen lämmin, mutta tuulinen.​​​​​​​

Lauantaina pelattiin Punaiset ja sunnuntaina Mustat. Molemmat kentät oli varsinkin griinien osalta saatu hyvään kisakuntoon.

Naisten sarja saatiin ensin päätökseen. Kärkiryhmässä pelanneilla Anne Paakilla, Elina Ulpovaaralla ja Riikka Vanha-aholla riitti kentällä tapahtumia. "Meillä kaikilla oli omat hetkemme ja retkemme", kommentoi Anne Eppu Normaalia lainaten päivän tapahtumia.

Voiton vei lopulta Elina yhden lyönnin erolla Anneen. Riikka sijoittui kolmanneksi.

Myös miehissä saatiin voittajaa jännittää loppuun saakka. Birdie 18. väylällä olisi vienyt ensimmäisen päivän jälkeen johdossa olleen Aleksi Karhusen uusintaan maalissa jo odotelleen Petri Korhosen kanssa. Sitä ei kuitenkaan nähty, vaan Pete voitti lopulta neljällä lyönnillä toisen sijan tasanneet Aleksin ja Teppo Moision. Mestarin valmistautumiseen kuului mm. Ed Sheeranin konsertti kisakierrosten välissä.


Onnittelut voittajille ja mitalisteille ja kiitokset kaikille mukana olleille!

Mestaruustaistot eivät ole vielä tältä kaudelta ohi, sillä 10.-11.9. kisataan ikäkausimestaruuksista. Nyt kaikki midit ja sitä vanhemmat naiset ja miehet ilmoittautumaan!


Tulokset


./. sp

Anne, Elina ja Riikka