Elokuun kisa: Vain yksi ylsi punaisille Punaisilla


​​​​​​​Sade piti armollisesti taukoa torstaina 3.8., kun seniorit pelasivat kauden neljännen ja toiseksi viimeisen kuukausikisansa.

Kosteutta piisasi kuitenkin; ilmankosteus vaihteli kisan aikana alueen säätilastojen mukaan 61-91 prosentin välillä ja väylätkin olivat kostuneet runsaista sateista. Tämäkö lie vaikuttanut tulostasoon, joka jäi ainakin pistebogisarjan osalta miesten voittotulosta lukuun ottamatta aiempaa vaatimattomammaksi.


Ensikertalaiset ovat tällä kaudella loistaneet ensimmäisissä kuukausikilpailuissaan (Mauri V, Tellervo T) ja niin kävi tälläkin kertaa. Tom J tuli, pelasi ja voitti. Hän paineli miesten sarjojen voittoon tuloksilla 82 lyöntiä, 40 bogipistettä. Tulosta avittivat mm. kaksi hienoa chip in -birkkua ja yksi tavallisempi birdie. Ja ehkä myös mukana kulkenut karvakaveri Nekku?


Miesten pb-sarjassa toiseksi pelasi Jukka P, 35 bp ja kolmanneksi comebackin tehnyt Boris P samalla pistemäärällä. Kilpailun jälkeen selvisi, että Boris oli käynyt salaa harjoittelemassa Peuramaalla. Myös Valde pelasi hienosti 35 bogipistettä!


Naisten scratchin paras oli totutusti Vuokko K, 84 lyöntiä. Pistebogey-sarjan voitti toisen kerran peräkkäin Tellervo T, toinen oli Merja L ja kolmas Vuokko.


Lähimmäksi lippua Hertta ykkösellä pääsi Paula E. Pismmät draivit Ruutu vitosella vetäisivät Harri M ja Tellervo T.


Arvonnassa oli hienoja palkintoja. Onnekkaita olivat Harri J, Arja J, Jukka-Pekka R ja Vellu R.


Kuukauskisasarjan kokonaistilanne määräytyy sijoituspisteiden perusteella: Kunkin kisan voittaja saa 20 pistettä, toinen 19 pistettä jne. Jokaiselta pelaajalta lasketaan mukaan kolme parasta sijoitusta. Epävirallisen laskennan mukaan tilanne näyttää ennen viimeistä kisaa tältä:


Naiset scratch: 1. Vuokko K 60 pistettä (voitto siis jo ratkennut), 2. Sirkka P 54 p, 3. Irene V ja Päivi R 52 p. Huomattakoon, että Anne P:llä on kahdesta kisasta 38 pistettä.


Miehet scratch: 1. Pasi T 59 p, 2. Harri M 51 p, 3. Vellu R Ja Jukka P 49 p, 4. Jukka-Pekka R 47 p, 5. Mauri V 43 p.


Naiset pistebogey: 1. Päivi R 54 p, 2. Eeva-Liisa R 52 p, 3. Anne P 51 p, 4. Vuokko K 48 p, 5. Sirkka P ja Paula E 47 p, Irene V 46 p. Tellervolla on kahden kisan jälkeen koossa 40 pistettä, joten jos sama tahti jatkuu, niin...


Miehet pistebogey: 1. Jukka P 56 p, 2. Heikki R 50 p, 3. Mauri V ja Pauli R 48 p, 4. Juha R 45 p, 5. Pasi T ja Timo H 43 p, 6. Pentti P 41 p.

Näistä asetelmista lähdetään Mustille torstaina 7. syyskuuta.



Tulokset



. / . sp