Kevät on jo pitkällä
Kenttä on ollut pelaajien käytössä jo 16 päivää. Etenkin viikonloppuisin varauskirja on varsin täynnä. Hieno juttu. Golf on aina hyvästä ja on mukavaa, että kentällä on paljon pelaajia.
Pari pikku juttua toki tulee aina mieleen – oli pelaajia paljon tai vähän. Ensimmäisenä on divottien palauttaminen paikalleen lyönnin jälkeen. Jos divon asettaa kohdalleen ja polkaisee vielä varmuudeksi jalalla päälle, parin päivän päästä paikkaa ei enää huomaakaan. Sen sijaan, jos turve jää sinne, minne se sattui lentämään, niin muutaman tunnin kuluttua se ei enää paikalleen istu ja lyöntijäljen kasvamiseen umpeen menee useampi viikko.
Samaa sarjaa ovat pallon iskemäjäljet viheriöllä. Kun aina greenille tullessasi korjaat ainakin kaksi jälkeä, niin viheriön pinta säilyy hyvässä kunnossa koko kauden. Tässä meille haastetta.
Pelinopeudet ovat toistaiseksi säilyneet kohtuullisina. Siitä huolimatta vanha ohje siitä, että takana tuleva odottamaan edes hetkenkään joutuva ryhmä tulee päästää ohi, heti kun edessä on kokonaan tyhjä väylä. Aika simppeli etikettisääntö tämäkin. On toki niin, että vähemmän pelanneelle kokemattomalle pelaajalle tämä etiketin osa voi olla hämärän peitossa. Olematta sen suurempi vapahtaja olen sitä mieltä, että antakaamme heille heidän syntinsä anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.
Kevään merkeistä puuttuu enää pääskynen. Kaikki muu on jo havaittu. Kohta pääskyjenkin aika koittaa, vaikka tänään saatiinkin vielä kohtuullisen viileän tuulen saattelemana hetkittäin rakeitakin.