Mailat pesuun ja kenkiin plankki


​​​​​​​Pelasin tänään viimeisen kierroksen Euroopassa tälle kaudelle. Hiukan oli ilmassa ensin sadetta, muuta sitten paistoikin jo aurinko ja keli tuntui melkein lämpimältä.

Kauden saldo on kaikkiaan noin 90 kierrosta, joista viisi yli sadan ja kaksi alle 80. Hieno kausi. Ilon aiheita osui useampia ja suuri surukin kohdattiin, kun Valleyn takaysi – se kaunis ja mielenkiintoinen – suljettiin (ainakin toistaiseksi).


Ensi kauden pelit onkin harkittava tarkkaan. HillSiden 2x18 kentät muuttuvat 18 + 9 kentiksi. Tästä meillä on kokemusta ensimmäisten vuosien ajalta. Hillin puoli tulee olemaan täynnä ainakin viikonloppuisin ehkä kesälomakuukausia lukuun ottamatta. Valleyn jäljelle jäänyt ysi on se vaikeampi ja ysin jälkeinen mäki ei unohdu koskaan.


Uusia vuosipelioikeushintoja ei ole vielä julkaistu. Mielenkiinnolla odotamme miten kenttäkapasiteetin puolittuminen vaikuttaa hinnoitteluun. Puolittumisella tarkoitan sitä, että kaksi 18 reikäistä kenttää muuttuu yhdeksi 18 reikäiseksi kentäksi.


Miten muutos vaikuttaa Valleyn slopeen jää nähtäväksi. Slope-luvuthan on määritettävä uudestaan, jotta kenttä voisi olla tasoituskelpoinen. Entinen 9 reikää poikkeaa merkittävästi jäljelle jääneestä ysistä. Toivotaan, että slopet saadaan syntymään ennen kauden alkua. Muuten Valley ei ole ymmärtääkseni tasoituskelpoinen.

Suuret kiitokset kentän hoidosta kauden aikana. Tilanne koheni valtavasti ja viheriöt olivat mainiossa kunnossa jo ennen juhannusta. Väylätkin saatiin pääosin hyvään kuosiin. Eniten harmia aiheuttivat korjaamattomat lyöntijäljet ja viimeisten kuukausien aikana myös korjaamattomat pallon iskemät viheriöillä. Toivon kovasti, että niin lyöntijälkien kuin iskemienkin korjaamiseen kiinnitetään huomiota loppukauden ja etenkin ensi kauden aikana.


Nyt kuitenkin siirryn mailojen pesuhommiin ja kenkiä lankkaamaan.


Ja ihan lopuksi ennuste siitä, kuinka kauan on aikaa kentän aukeamiseen keväällä. Tähtiä tarkastelemalla näyttää suurella varmuudella siltä, että tänään 14.10. on aikaa kentän aukeamiseen keväällä 2024 enää tarkalleen 180 päivää.