Merkillistä

Onpa perin merkillistä, että golfia voi pelata sortseissa ja lyhythihaisessa paidassa vielä nyt, kun kalenterissa on alle viikko lokakuuhun. Sää suosii meitä. On toki niin, että kenttä on kostea ja viheriöt ovat hitaammat kuin ne parhaimmillaan parin viime viikon aikana ovat olleet.

Ehkä vielä inan verran merkillisempää on se, kuinka paljon korjaamattomia lyöntijälkiä kentältä löytyy. Oma pyrkimykseni on korjata omieni lisäksi ainakin viisi muuta lyöntijälkeä jokaisella par 4:lla ja 5:lla.


Eikä siinä vielä kaikkia. Merkillisen paljon korjaamattomia pallon iskemiäkin on viheriöille jäänyt. Ymmärtäisin hyvin, jos pelaisimme valopalloa ja olisi niin pimeää, että jälkiä ei yksikertaisesti löydä. Nyt ei ole pimeää ja jäljen kyllä varmasti huomaa. On hienoa, kun saa lyönnin osumaan viheriöön ja kunnia-asia on lyöntijäljen korjaaminen.

Meillä golfareilla on muutama perusjuttu, jonka jokainen varmasti tietää. Ensimmäisenä tulee tietenkin se, että kenttä pelataan sellaisena kuin se on ja pallo lyödään siitä missä se on. (Tähän jälkimmäiseen voimaassa oleva siirtosääntö tuo välitöntä helpotusta.) Jos palloa ei paikaltaan pysty lyömään, niin säännöt ovat sitä varten, että sieltä löytyy keinot siihen, miten peliä jatketaan.


Kun tuo pelin perusta on selvillä, niin seuraavana tulee mieleen kentän kunnioittaminen. Mitä se on – no sitä, että lyöntijäljet väylillä ja pallon iskemät viheriöillä korjataan aina. Tavallisesti mukana on vielä kolmantena se, että hiekkaesteeseen tulleet jäljet haravoidaan lyönnin jälkeen. Nyt tosin pitää olla varovainen, kun taitaa olla niin, että meillä ainakin joissakin bunkkereissa kasvaa jokin harvinainen vihreä kasvi. Sitä ei varmaankaan ole lupa sieltä poistaa. Normaalisti bunkkereissa eivät vihreät kasvi rehota – siitä epäilyni kasvien suojelustatuksesta. Mene ja tiedä.


Ja ennen näitä ihan ensimmäisenä on tietenkin turvallisuus – niin toisten pelaajien kuin kenttähenkilökunnankin.


PS
Äsken pääsin kapteenin kanssa kiertämään Hillin – aikaa meiltä meni kaksi tuntia 28 minuuttia (2:28). Upea yksityiskohta oli joutsenperheen lentäminen väylän 18 kohdalla ylitsemme. Kaikki kolme poikasta ja vanhemmat!