10.08.2023 18:28
Pokaali palasi Nordcenteriin
Myrskyn jälkeen oli poutaa ja muutenkin passelia pelikeliä, kun seniorit kohtasivat kotikentällä Nordcenterin "kollegat" keskiviikkona 9.8.
Nordcenter oli saanut kokoon iskukykyisen neljän naisen ja kahdeksan miehen joukkueen, meillä oli naisia ja miehiä yhtä monta. Joukkueen tulokseen laskettiin tälläkin kertaa 8 parasta pistebogey-tulosta.
Kotijoukkueen peli oli aina luotettavaa Jukka Paakkia lukuun ottamatta hivenen nihkeää. Parit lipsahteliva bogeiksi ja bogit tupliksi. Tappiohan siitä sitten oli lopputuloksena pistein 273-286.
Jukka P ja vierasjoukkueen Paavo P saivat kumpikin kokoon 42 bogipistettä. Naisista paras oli vieraiden Pirkko W, 35 pistettä. Pisin draivi -palkinnot menivät Tuula F:lle ja Harri M.lle. Lähimmäksi lippua pääsi Kari S.
Nordcenterin joukkueessa pelasi myös selostajalegenda Ansii Kukkonen, 89 v. Hän kertoi pelaavansa viisi kierrosta viikossa. Kierroksia on tällä kaudella kertynyt 80 ja tuloskortteja kirjattu eBirdieen 78. Kierroskeskiarvokin oli desimaalin tarkkuudella tiedossa. Anssi myös kertoi osallistuneensa 75-vuotiaasta alkaen joka vuosi ikäluokkansa SM-kisoihin. Siinäpä mallia meille: josko edes seuran mestaruuskisoihin kaikki?
Kesän neljästä seuraottelusta voitimme kolme - Gumböle, Kurk ja Vihti Golf ja hävisimme tämän viimeisen. Kiitos kaikille joukkueissa pelanneille!
Kausi ja kisat jatkuvat.
Tulokset |
. / . sp