Puheenjohtaja Pirjo Sianoja-Laineen puhe Hill Side Golf Club ry 20-vuotta, la 22.7.
Hyvät ystävät,
Tänään on urheilun ja seuratoiminnan juhlapäivä. Hill Side Golf Club ry on saanut arvoisensa 20 v- synttärijuhlan.
Viime kesänä jossakin porukoissa klubin terassilla mietittiin milloin seura täyttää pyöreitä vuosia. Erinäisten laskutoimitusten jälkeen päädyttiin siihen, että vuonna 2023 on seuran juhlavuosi. Siitä ajatus sitten lähti lentämään, miten juhlitaan? Aluksi oli ajatuksia illallisjuhlista ja gaalasta ja vaikka mistä. Joku muisteli kentän kolme päivää kestäneitä avajaisjuhia, jossa esiintyivät Fredi, Sonja Lumme ja Eki Liikanenkin. Me jotka emme silloin vielä edes pelanneet golfia, ihmettelimme tarinaa, ja sitä että on ollut hyvä meininki jo silloin. Ja voiko tuo olla edes totta, noin monta nimekästä esiintyjää juhlassa. No tämän asian voit pian tarkastaa seuran historiikista. Vuoden 23 juhlat olivat siis vain tekemistä vaille valmiit.
Mietteisiin tuli kuitenkin meidän voimavarat ja resurssit. Mitä, Missä, Milloin ja Kenelle järjestettäsiin. Mitä? Olisiko golf ja kilpailu kuitenkin sitä mikä on meille golfareille kaikkein mukavin tapa juhlia synttäreitä? Eli tavallaan juhlitaan työn merkeissä. Missä, tämä oli helppo tietenkin meille tärkeällä ja rakkaalla kentällä Vihdin Jokikunnalla Hill Sidessa tai Hillsissä, kuten kenttää nykyään kutsutaan. Milloin? Katsottiin kalenteria ja päädyttiin heinäkuuhun, silloin sää olisi todennäköisesti kohdillaan, ja olihan se tänään. Kenelle? Siinä olikin isoin miettiminen, miten saadaan mukaan nekin, jotka ovat olleet seuraa perustamassa ja aiemmin aktiivisesti mukana, mutta joiden tiet ja polut ovat johtaneet uusiin kuvioihin ja seuroihin. Yhtä tärkeäksi nähtiin juhlakilpailun avoimuus seuran kaikille jäsenille, uusille, vanhoille ja ihan kaikille. Kenttäyhtiön kanssa päädyttiin siihen, että tehdään yksi iso tapahtuma, kunnianhimoisesti varattiin molemmat kentät ja tehtiin kaksi vähän erilaista kilpailua, mutta ihan yhtä arvokasta ja tärkeää. Vähän jännitettiin tuleeko kukaan. NO TULITTEHAN TE! Meitä oli tänään 130 kentällä!
Hill Sidessa on tapahtunut paljon 20 vuoden aikana. Kentällä ja kenttäyhtiössä on ollut myrskyjä ja tyveniä. Hill Side Golf Club on golf-seura, se on urheiluseura, jolla on historia ja tulevaisuus ja tärkeimpänä oma identiteetti. Kun kenttä sai uuden omistajan ja uuden operaattorin muutama vuosi sitten, tuli seuralle välttämättömäksi miettiä omaa paikkansa tässä yhteisössä. Mihin seuraa tarvitaan? Haluaako kenttäyhtiö, että siellä toimii seura? Näitä keskusteluja kävimme vuonna 2020 omassa porukassa ja yhtiön kanssa.
Lopputulema on se, että seuramme on hyvissä voimissa ja meillä on mielestämme paljon kivaa tekemistä ja tapahtumaa jäsenillemme. Meillä on selkeä työnjako: seura tekee urheilutoimintaa jäsenistölleen. Seuramme toimii vapaaehtoisvoimin, joten sellaista toimintaa tulee kuin itse halutaan järjestää. Ja monenlaista on taas tänäkin vuonna järjestetty, lintubongausretkestä lähtien. Ja jos jotain puuttuu, niin tervetuloa mukaan porukkaan tekemään. Työnjaon mukaisesti yhtiö hoitaa ammattilaisten voimin ja ammattimaisin ottein kentät, fasiliteetit, pelioikeudet ja monet muut golfkentän arkeen kuuluvat työt ja tehtävät. Kolmen vuoden aikana on opeteltu yhteistyötä seuran ja yhtiön välillä, ja joka kesä yhteistyö on hiotunut entistä paremmaksi.
Tänään haluamme juhlistaa jokaista seuran jäsentä ja toimijaa. Emme vetäneet yhtä tai kahta nimettyä paitaa klubitalon kattoon, vaan kokosimme sinne koko karderoopin seuran 20 vuoden aikaisia paitoja. Kävithän jo bongaamassa montako paidoista sinulla on? Ja ennakkotietona, että ensi kesäksi tehdään paitatilaus. Jos sinulla ei vielä ole seurapaitaa, niin silloin on mahdollisuus sellainen hankkia.
Lopuksi muutamat kiitokset. Seuran tärkein yhteistyökumppani on kenttäyhtiö GoGolf, teiltä saimme synttärilahjaksi kentät tälle päivälle. Kiitos! Ruoka on golfareille aina tärkeää, tänään siitä vastasi Isitcooking ja Henkka porukkoineen. Ravintolan synttärilahja meille oli tänään tarjotut kakut ja kaffeet. Kiitos!
Kiitokset kirjailija Jukka Paakki, olet koonnut ja kirjoittanut yksiin kansiin seuran ja kentän faktoja ja klubitalolla kiertävät lennokkaatkin tarinat. Kirjan on taittanut Rik Poppius, kirja kannen upeat kuvat on saatu käyttöön Juha Tuukkaselta. Kiitos Jukka, Rik ja Juha. Kiitos seuran aktiivit Timo, Satu, Jere, Päivi, Pekka, Sirkka, Juha, Pasi, Pentti, Heikki, Juha, Kari ja Reijo. Ilman teitä monta hommaa jäisi tekemättä ja tämäkin juhla olisi jäänyt järjestämättä. Kiitos!
Lopuksi haluan todeta, että onhan meillä ihan mahtava seura, ja päätän puheenvuoroni seuran mottoon: Seurassa on kiva pelata!