06.07.2022 12:02
Reikäpeliä
Kun pelaamme golfia, meillä on useampia vaihtoehtoja keskinäisen kisan asettelulle. Yksinkertaisin kaikista on reikäpeli. Silloin pelataan siitä, kumpi pelaa reiän paremmin eli käyttää vähemmän lyöntejä.
Peli voi olla tasan (EVEN tai ALL SQUARE [AS], joista jälkimmäinen nykyisten sääntöopusten mukaan korvautuu termillä TIED) tai sitten toinen on jonkin määrän reikiä voitolla (UP) ja toinen tappiolla (DOWN). Laskeminen on helppoa. Jos olen kaksi reikää tappiolla niin kilpakumppanini on silloin kaksi reikää voitolla.
Reikäpelin riemua lisää se, että epäonnistunut väylä ei ”pilaa” koko kierrosta, vaan vaikuttaa vain yhden reiän verran tilanteeseen. Reikäpelikierroksen tulos on selvillä, silloin kun johdossa oleva on voitolla enemmän kuin jäljellä on reikiä. Peli päättyy silloin esim. 3/2 tai 3/1.
3/2 tarkoittaa sitä, että johdossa oleva on kolme reikää voitolla (UP) ja jäljellä on enää kaksi reikää eli tärviöllä oleva ei enää voi voittaa. 3/1 vastaavasti sitä, että väylälle 17 on lähdetty tilanteessa, jossa voitolla oleva on kaksi reikää johdossa ja jäljellä on enää kaksi reikää. Voittamalla väylän 17, voittajaksi tulee johdossa ollut pelaaja tuloksella 3/1. Hän siis voitti myös väylän 17 ja on kolme voitolla, kun pelattavana on enää viimeinen reikä. Tulos siis tuo 3/1. Täsmälleen tällä tuloksella minut kukisti Paavilaisen Juha maanantai-illan upeassa säässä. Olen hiljakseen toipumassa tappiosta. Reikäpeli on siinä mielessä selkeää, että kierroksen voittaa hän, joka pelaa paremmin.
Mikäli peli olisi tasan (EVEN tai AS tai TIED) 18 väylän jälkeen peli siirtyy jatkoväylille, joita pelataan siihen asti, että parempi voittaa. Kirkkaana on mielessäni kisa vuosien takaa, jolloin ystäväni Patrik voitti pelimme kuudennella jatkoreiällä.
Reikäpeli voidaan pelata myös tasoituksellisena. Laskuperusteena silloin on pelaajien välisen tasoituksen erotus. Isommalla tasoituksella pelaava saa avukseen tasoituslyönnin kaikilla niillä väylillä, joiden HCP-luku eli väylien keskinäistä vaikeutta ilmaiseva numero on tasoituseron suuruinen tai sitä pienempi. Väylät on rankattu keskinäiseen vaikeusjärjestykseen niin, että vaikein saa HCP arvon 1 ja helpoin arvon 18.
Toisinaan voidaan myös sopia, että toinen pelaaja saa tietyn määrän tasoituslyöntejä – eikä tämä määrä ole välttämättä tasoitusten ero vaan jokin muu arvo. Veljeni Andy saa toistaiseksi minulta aina 9 tasoituslyöntiä ja se tuntuu olevan melko oikea vakio – voitot taitavat tällä kaudella olla Antille 9/6 tai sinne päin. Miksi sitten annan hänelle näin monta lyöntiä etua – selitys on yksinkertainen, onhan hän selvästi nuorempi.
Vielä tukalampi reikäpeliviritys minulla on Andyn ja Mikon (tunnetaan myös nimellä Ruoska), kun pelaamme reikäpeliä niin, että herrojen parempi pallo on minun palloani vastaan. Tässä kisassa olen pahasti tärviöllä. Poitsut pelaavat kiusallisen usein hankalasti ristiin ja heidän voittamisensa edellyttää minulta silloin erityisen hyvää lähipeliä.
Seuran reikäpelimestaruudesta pelataan ilman tasoituksia – ladyt siniseltä ja gentit valkoiselta. Captain’s CUP ja seniorien reikäpeleissä käytetään 2/3 tasoitusta. Silloin pelaajan tasoitus kerrotaan kahdella ja jaetaan kolmella ja tämän laskutoimituksen mukaisella luvulla katsotaan pelitasoitus SLOPE taulukosta. Tasoituslyöntien määrä on tällä tavalla laskettujen pelitasoitusten erotus. Itse saan Aleksia vastaan lauantai aamun Captain’s Cupin kierrokselle kuusi tasoituslyöntiä. Tiedän, että ne kaikki ovat tarpeen ja mahtavatko edes riittää. Aika näyttää …