01.10.2023 21:39
Senioreilla juhlava ja haikea kauden päätös
Senioreiden viimeinen oma kisa Senior Everybody pelattiin torstaina 28.9., tällä kertaa Best Ball-kilpailuna arvotuin parein. Pelaajia oli 34 ja pareja siten 17. Samalla juhlistettiin hieman etuajassa Pentti Pulkkisen 80-vuotispäivää. Pena tarjosi pallot ja seura kakun.
Ilmassa oli myös suurta haikeutta; ei ainoastaan kisakauden päättymisestä, vaan myös siitä, että monille meistä kisa oli viimeinen peli Punaisten hienolla takaysillä eli Hertta-kentällä. Kunpa tilaa olisi riittänyt molemmille lajeille…
Aamun viileys oli harhauttanut useimmat pukemaan liikaa vaatetta päälle; pian hikoiltiin täydellisessä kesäsäässä. Täydelliset olosuhteet siivittivät parit yhteispisteissä reilusti ”punaiselle”, vaikkei kukaan yksin alittanut tasoitustaan.
Voittoon pelasi Team Mykkänen, Harri ja Juha, 44 bogipisteellä. Samalla tuloksella toiseksi tuli Team Sundqvist, Kari ja Valde ja kolmanneksi Team Moisio, Seppo ja Päivi 43 pisteellä. Kauimmaksi lipusta Ruutu ykkösellä onnistui lyömään Seppo M ja lähimmäksi lippua kahdella väylällä Hertta 6 Päivi.
Palkintopöytä oli totutusti upea: erilaisia viinejä, olutta, kahvia, suklaata, pallotuubeja, ämpäreitä, termospullo, kenkien suoja-ainetta ym. Frisbeekiekkoja ei kukaan sentään ollut tohtinut pöytään tuoda. Kaikki saivat käydä valitsemassa palkinnon paremmuusjärjestyksessä. Lopuksi herkuteltiin Pentin synttärikakulla.
Senioreiden kisoihin osallistui tällä kaudella yhteensä 52 henkilöä; 33 miestä ja 19 naista. Kiitos kaikille kaudesta ja tapaamisiin ensi kaudella! Olosuhteet muuttuvat, mutta seura on ja pysyy. Monelle, varsinkin kauempana asuvalle aktiiviselle seniorigolfarille seura taitaakin olla se suurin vetovoimatekijä Jokikunnalla. Seurassa on kiva pelata.
Seuran päätöskilpailu ja -juhla järjestetään lauantaina 7.10. Silloin palkitaan myös seniorimestarit ja kuukausikilpailujen ranking-voittajat. Tervetuloa mukaan kaikki!
Tulokset |
. / . sp