Syksy


​​​​​​​Syksy on väistämättä tulossa. Enää ei ehdi työpäivän perään kierrosta pelaamaan. Aurinko laskee tänään Hillsidessä 19:14.


Niinpä viikonlopun lähdöt ovat hyvin kysyttyjä. Kentällä on paljon pelaajia. Se on toki hieno juttu. Golf on erinomaista syysliikuntaa siinä missä kevät- tai kesäliikuntaakin. Jos käy niin, että lyöntiä saa odotella, on samalla erinomainen mahdollisuus korjailla lyöntijälkiä. Divotteja – niitä lyönnissä irronneita pintakappaleita – on aika paljon tarjolla. Otetaan tämä yhteiseksi teemaksi – saamme kentän paremmassa kunnossa käyttöömme keväällä.


Täysi kenttä tarkoittaa usein myös sitä, että jonkin verran odotusaikaa kierrokseen väistämättä sisältyy. Kentällä on tehty voimakkaita hoitotoimenpiteitä ensi kauden turvaamiseksi. Väyliltä on poistettu kuitua eli vanhaa ruohon juuristoa. Viillot väylien pinnassa ovat pystykeikkausta, jolla varmistetaan, että hiekka pääsee syvemmälle pintakerroksiin. Näillä toimin tavoitellaan sitä, että ruoholla olisi ensi keväänä hyvät edellytykset riehakkaaseen kasvuun. Muiden hoitotoimien ohessa on myös tehty täydennyskylvöjä. Toivotaan, että viime kevättalven kaltaisia poikkeuksellisen hankalia olosuhteita ei ensi talvena kohdattaisi.


Pian ollaan siinä vaiheessa kautta, että aamupakkaset rajaavat peliaikaa. Huurteiselle kentälle ei saa mennä pelaamaan. Pakkasaamuina lupa pelin aloittamiseen saadaan aina henkilökunnalta. Tämä periaate on selkeä ja yksinkertainen.


Syksyyn liittyvät myös sumuiset aamut. Ne ovat hienoja. Pelaamista toki sumukin voi rajoittaa. Haittoja on kaksi. Tärkeämpi varottava asia on se, että sumussa ei näe muita kentällä olijoita ja toisena vaivana se, että tieto siitä, mihin pallo päätyi, on uskon varassa. Suorilla lyönneillä pelaavalla tämä jälkimmäinen ongelma on vain teoreettinen, mutta meille muille melkoinen haaste. Sumu hälvenee aika pian auringon noustessa korkeammalle.


Bonuksena syksyssä ovat tietenkin upeat ruskan värit. Tänä vuonna poikkeuksellisesti myös rangen kasvusto on ruskan värjäämä. Maisemassamme on vaahteroita, pihlajia, haapoja ja koivuja. Väriloistoa on luvassa. Pikku yksityiskohtana Hillin väylien 5 ja 7 välissä olevat kaksi haapaa. Niille on omaista, että ruska saapuu selvästi eri tahdilla. Muistaakseni vasemmanpuoleinen aloittaa.